Onion - taidelankoja Tanskasta


Olemme saaneet Lankamaailman valikoimiin Onion-lankamerkin. Tanskalainen Onion on suunnittelija Jette Frøkiærin tuotemerkki ja yritys. Jette perusti Onionin jo 1990-luvun lopulla, mutta aluksi yritys keskittyi vain vaatekaavojen suunnitteluun ja myymiseen. Pikkuhiljaa yrityksen tuotevalikoima kasvoi kankailla ja lopuksi neulelangoilla ja -ohjeilla. Onionin langat valmistetaan Espanjassa ja Turkissa.
 
Lankamaailmaan tuli nyt aluksi kolme lankalaatua: Baroque, Changing ja Alp Dazzle.  Kaikissa kolmessa laadussa samaan kerään tai vyyhtiin on punottu yhteen lukuisia eri lankoja. Onionin langat ovat erikoisia taidelankoja, kun niistä neuloo, ei työn lopullisesta värityksestä voi olla ikinä aivan varma. Humoristisesti sanottuna Onionin langat eivät siis sovi heikkohermoisille!
  

Baroque -lankaa neulottuna pintana ja kerällä.

Jokainen kerä on uniikki ja erilainen. Kahdesta eri kerästä ei siis saa esim. kahta samanlaista pipoa, vaan ne voivat olla täysin erilaiset, värimaailma on vain lähellä toisiaan. Juuri kerien ainutlaatuisuus tekee Onionin lankojen neulomisesta niin hauskaa.

Oikealla olevan lapsentakki on neulottu Onionin Changing Grey -langasta. Takki on kuin taideteos!

 

 

Tähän lapsen neuletakkiin voit ostaa suomenkielisen ohjeen Lankamaailmasta.